Tervetuloa Sturm und Drangin epäviralliselle fanisivulle! Kaikille, joille Sturm und Drang on lähellä sydäntä!
"We're learning to rock!" Sturm und Drang on Vaasassa vuonna 2004 perustettu suomenruotsalainen metalliyhtye. Sen tyyli on hyvin power metal -painotteista, mutta yhtyeen musiikissa on vaikutteita myös perinteisemmästä heavy metalista ja hard rockista. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa yhtyeen levy-yhtiö on Asko Kallosen Helsinki Music Company ja muualla Euroopassa saksalainen Gun Records. Levy julkaistaan myös pian Japanissa! Musiikillisten seikkojen lisäksi yhtye on saanut huomiota jäsentensä nuoren iän ansiosta: ensimmäisen levyn ilmestyessä Sturm und Drangin jäsenet olivat 15–16-vuotiaita.
Idean Sturm und Drangin perustamisesta saivat laulaja-kitaristi André ja basisti Henkka ollessaan kotimatkalla Judas Priestin konsertista. Myöhemmin yhtyeeseen liittyivät kitaristi Rumpali Calle, kosketinsoittaja Jeppe ja kitaristi Alex. Nimensä Sturm und Drang otti Saksassa 1700-luvulla vaikuttaneesta samannimisestä kirjallisuus- ja musiikkiliikkeestä. Yhtyeen ensimmäinen, 28. helmikuuta 2007 kappaleesta "Rising Son" julkaistu single nousi Suomen singlelistalle. Debyyttialbumi Learning To Rock ilmestyi 30. toukokuuta 2007 ja se nousi Suomen virallisella albumilistalla kolmanneksi.
